Agility

Agility on harrastus, jossa koiran tehtävänä on suorittaa erilaisia esteitä ohjaajan avustuksella. Hyvä agilitykoira on innokas, ketterä, itsenäiseen työskentelyyn kykenevä ja sillä on iso moottori, joka jouduttaa sen menoa.

Kaikki nuo ominaisuudet löytyvät yleensä parsonista. Ns. miellyttämisen halua parsoneilla ei ole ihan samassa määrin kuin joillain palveluskoiraroduilla. Agilityssa moni menestyvistä parsoneista ei teekään rataa sen takia, että ohjaaja niin haluaa tai koska siitä saa esim. lelun tai nameja palkaksi. Monille toimii motivaattorina puhtaasti itsekkäät syyt - se esteiden suorittaminen hurjalla vauhdilla vain on koirasta niin kivaa. Hyvät metsästysominaisuudet ja hyvät agilityominaisuudet eivät poissulje toisiaan, vaan koira voin toimia erinomaisesti molemmissa lajeissa.

Parsoneilla on aktiivinen agilitytoimikunta, joka järjestää useampia koulutustapahtumia vuoden aikana. Agilityleiri on järjestetty jo useana vuonna. Vuonna 2013 parsonit järjestivät ensimmäiset viralliset kilpailunsa, mutta epäviralliset mestaruuskilpailut on järjestetty jo yli 10 vuoden ajan.

agi5
Raivo keinulla

 

Agilityn harrastamisen olemme itse aloittaneet vuonna 1994 - aikana, jolloin parsoneita ei vielä ollut Suomessa montakaan (rotu tuli viralliseksi roduksi vasta 1992), ja agilityparsonitkin olivat laskettavissa yhden-kahden käden sormilla. Nykyisin parson on Suomessa yksi suosituimmista agilityroduista. Vuonna 2011 parsonit olivat neljänneksi eniten startannut rotu miniluokassa, ja kuudenneksi eniten medeissä. 

Suomessa parsoneita on nähty SM-palkintopallilla ja maajoukkueessa. Ulkomaiset parsonit ovat ehtineet jo maailmanmestaruuteen saakka.

Yleistä agilitysta

Agility on hevosten esteratsastuskilpailuista mallinsa saanut koiraurheilulaji, jossa koiran tehtävänä on suorittaa numeroitu esterata oikeassa järjestyksessä, ohjaajan avustuksella. Suomeen laji tuli 80-luvun puolivälissä, ja ensimmäiset viralliset yksilökilpailut pidettiin vuonna 1989.

Estevalikoimassa on hyppyesteitä, ns. kontaktiesteitä, putkia/pusseja ja kepit. Mitä paremmin koira osaa esteet suorittaa itsenäisesti, sitä helpompaa on ohjaajalla keskittyä radan yleiseen ohjaamiseen ja sujuvuuteen.

raivo4Säkä- ja tasoluokat

Agilityssä on nykyisin kolme eri säkäluokkaa: minit (alle 35 cm korkeat koirat), medit (35.00-42.9 cm korkeat koirat) ja maksit (43 cm ja korkeammat). Korkeus mitataan koiran sään kohdalta. Parsoneita on mini- ja mediluokissa, miniluokassa hieman enemmän kuin medeissä.

Kilpailemisen voi aloittaa kun koira on 18 kk vanha. Kiirettä kisaamisen aloittamiseen ei kuitenkaan ole, ja vanhemmallakin iällä voi hyvinkin aloittaa menestyksekkään uran. Normaalisti parsonit säilyttävät vauhdin ja elastisuuden yli 10-vuotiaiksi asti, joten kilpailuvuosia riittää.

Kilpailuissa on kolme tasoluokkaa: 1, 2 ja 3. Kaikki aloittavat kilpailemisen 1-luokasta, josta pääsee kolmen nollatuloksen jälkeen siirtymään 2-luokkaan. Kakkosluokasta vaaditaan 3-luokkaan nousuun 3 kpl ns. sijoitusnollia (l. luokanvaihtoon kelpaavien nollien määrä riippuu luokan osallistujamäärästä). Jotta koirasta tulisi valio, tulee sen saada kolmosluokasta kolme ns. valionollaa. Jaossa olevien valionollien määrä on riippuvainen luokan osallistujamäärästä. Aiemmin vaadittiin voittonollia, mutta nykyään voi valioitua muillakin kuin voittotuloksilla. Ensimmäisen ja kolmannen valionollan välissä tulee olla vähintään 1 vuosi ja 1 päivä.

Agilityrata, hyppyrata, mölliluokka?

Kilpailuissa on sekä agility- että hyppyratoja. Hyppyradoilla ei ole kontaktiesteitä. Ykkös- ja kakkosluokissa nousunollista yksi voi olla hyppyradalta, kahden muun pitää olla agilityradalta. Agilityradoilta saaduilla valionollilla koirasta Suomen agilityvalio (FI AVA), hyppyradoilta saaduista hyppyvalio (FI AVA-H). Samalla koiralla voi siis olla agilityradoilla kaksi valiotitteliä.

Joskus puhutaan myös mölliluokista ja -kisoista. Ne on tarkoitettu ei-vielä-kilpailleille koirille. Mölliluokkia on monesti epävirallisissa agilitykilpailuissa. Niissä ei välttämättä ole kaikki esteitä radalla (monesti esim. kepit, rengas ja pussi puuttuvat), ja radat ovat helpompia kuin kisaavien radat.

Miten aloittaa harrastaminen?

Harrastaminen kannattaa ehdottamasti aloittaa ohjatusti, jos laji on ohjaajalle uusi. Agilityn alkeiskursseja järjestävät niin paikalliset koiraseurat, agilityn erikoisseurat kuin yksityiset agilitykouluttajatkin. Monesti seurojen agilitykoulutuksiin on pitkät jonot, joten tarjontaa kannattaa kartoittaa myös agilityn koulutuspalveluja myyvistä yrityksistä.

Ennen kurssille menoa koiran on hyvä osata muutamia perusasioita: istuminen, paikallapysyminen, luoksetulo. Koiran tulee osata leikkiä (ohjaajan kanssa), jotta sen motivaatio saadaan heti alussa riittävän korkeaksi. Kurssilla opittuja taitoja voi ja kannattaa harjoitella myös kotioloissa ja lenkeillä. Kotipihalle voi rakentaa muutamia esteitä (esim. hyppyjä, kepit) ja lenkeillä voi vaikkapa harjoitella ohjauskuvioita tai puidenkiertoa.

Agility on sikäli haastava harrastus, että monesti koira ja ohjaaja etenevät siinä eri tahtia. Aluksi laji on uusi molemmille, sitten ohjaaja pääsee vähän paremmin kärryille, mutta sen jälkeen koira tietääkin (tai ainakin luulee tietävänsä) asiat paremmin ja alkaa komentamaan myöhässä olevaa ja huonosti ohjaavaa ohjaajaa. Parhaimmillaan agility on kuitenkin ohjaajan ja koiran saumatonta yhteistyötä, jossa molemmat luottavat toisiinsa ja suorittavat rataa yhtenä kokonaisuutena.

Agility on fyysinen harrastus niin ohjaajalle kuin erityisesti koiralle. Koiran tulee olla terve ja hyväkuntoinen. Koiran ei voi olettaa suoriutuvan jopa 200 m pitkästä 20 esteen radasta vauhdikkaasti, jos sen normaalia liikuntaa ovat vain kävelylenkit korttelin ympäri pari kertaa päivässä. Koira tarvitsee kunnon laukka- ja erityisesti raviliikuntaa, jotta lihaksistö pysyy kunnossa ja jumit poissa. Mikäli koiran vauhti radalla yllättäen hidastuu, se hyppää huonommin kuin yleensä, se näyttää vinolta seistessä tai istuessa, ravaamisen sijaan mielellään peitsaa tai vaikuttaa kipeältä tai kosketusaralta, tai sen käyttäytyminen muuttuu, pitää siihen puuttua ajoissa. Eläinlääkäri on tietenkin aina suuntana jos koiralla on selkeästi kipuja. Myös erilaisia fysioterapeuttisia hoitomuotoja on koiralle tarjolla nykyisin runsaasti: hierontaa, fysioterapiaa, osteopatiaa, akupunktiota jne. Urheilukoirat tulisikin ainakin silloin tällöin tarkistuttaa ammattilaisilla.

raivo1