Kuinka kaikki alkoi?

Olen elänyt koirien kanssa koko ikäni. Ensimmäinen koirani oli dobermann, joka oli nuorelle tytölle melko haasteellinen. Nuorena olin myös kenneltyttönä saksanpaimenkoirakasvattajalla ja kiersin palveluskoirakokeita hänen mukanaan. Saksanpaimenkoiria minulla oli useampia ennenkuin siirryin parsonrussellinterriereihin.

teri

kenneltyttona

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen parson, Täplä (Kiertäjän Milou) saapui meille vuonna 1992, kun Suomessa syntyi ensimmäinen parsonpentue. Rotu oli juuri hyväksytty Suomessa viralliseksi roduksi. Täplä oli juuri rotumääritelmän mukainen iloinen, ystävällinen, rohkea, aktiivinen terrieri. Ulkomuodoltaan se ei nykyisissä näyttelykehissä pärjäisi, mutta se oli muutaman englantilaistuomarin mukaan "original parson type".

Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1994, koska halusin itse näin ihanan koiran jälkeläisen. Kasvatustoimintani alkuvuosina pentuja syntyikin aina oman tarpeen takia. Vuosien mittaan kokemus on karttunut jalostusvalinnoista, ja nykyisin pentueet ovatkin tarkkaan harkittuja. Pidän myös hyvin tärkeänä, että koirilla on luonnetta ja taipumuksia rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, metsästykseen.

tarja sani